Metallican Hämeenlinnan konserttiin myyty 50 000 lippua!

Metallica WorldWired -kiertueen Hämeenlinnan konsertin liput lähtivät viime perjantaina myyntiin. Myyntiinmenopäivä oli ennätysvilkas, myynti käynnistyi vauhdikkaammin kuin yksikään aiempi Kantolan Tapahtumapuistossa järjestetty konsertti!

Kantolan tapahtumapuistossa järjestettävään konserttiin on myyty nyt jo 50 000 lippua, joten ensi heinäkuussa Kantolassa juhlistetaan taas kesän suurinta rock-konserttia – tällä kertaa Metallican säestyksellä.

Olemme erittäin iloisia ennätyksellisestä lippukysynnästä - emme malta odottaa, että pääsemme taas Hämeenlinnaan juhlistamaan Metallica-fanien kanssa kesän suurinta rock-konserttia”, yhtyeen Suomeen tuovan Live Nation Finlandin promoottori Scott Lavender kertoo.

Kantolan Tapahtumapuistossa on aiemmin esiintynyt:

2015 AC/DC
2016 Iron Maiden
2017 Guns N’ Roses

Lippuja ja VIP-paketteja vielä saatavilla, käy nappaamassa omasi täältä!